Puheenvuoro

WÄINÖ: näin rakennetaan virtuaalinäyttely

KirjoittajaMia Nieminen

Wäinö Aaltosen museon WÄINÖ – Minä tahtoisin, että sydämeni olisi kuin kivi avattiin Digimuseossa 29.10. Virtuaalinäyttelyn luominen oli täysin uusi kokemus WAMin museoammattilaisille. Alla oleva blogikirjoitus näyttelyn taustoista ja rakentamisesta on lainattu suoraan museon verkkosivuilta. Voit tutustua koko tekstiin tästä linkistä.

Sisältösuunnittelua ilman seiniä

WÄINÖn suunnittelua aloittaessamme tiesimme melko vähän siitä, minkälainen Digimuseon ”näyttelytila” tulisi olemaan. Lähtökohtana eivät olleetkaan museolaisille tuttuakin tutummat WAMin salit. Suunnittelutyötä ja sisällöntuotantoa tehtiin itseasiassa melko pitkälle ennen kuin tiesimme virtuaalisen tilan pohjapiirroksen ja seinien määrän, mikä pakotti tuotantotiimin pohtimaan ratkaisuja kirjaimellisesti laatikon ulkopuolelta.

Sisältöjä pääsi ajattelemaan uudella tavalla myös siksi, että mahdollisuutena oli tuoda nähtäville muulloin harvoin nähtävää sisältöä. Esille pääsi esimerkiksi arkistomateriaaleja sekä näyttelyistä eri syistä pois rajautuvia teoksia, joiden herkät materiaalit tai huono kunto estävät niiden esittelemisen perinteisessä museonäyttelyssä. Digitoidut teokset ja valokuvat sekä 3D-mallinnetut veistokset on mahdollista kokea lähempää ja monestakin vinkkelistä katsottuna ilman, että museovalvoja joutuu puuttumaan turhan uteliaan kävijän nenän etäisyyteen teoksesta.

3D-mallinnos saa pintatekstuurin veistoksen dioriitista. Mallinnettavana Graniittipoika II. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.3D-mallinnos saa pintatekstuurin veistoksen dioriitista. Mallinnettavana Graniittipoika II. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.

Kokonaisuutta ei virtuaaligalleriassa katsota samalla tavalla museotilassa. Teoksista pystyy tuomaan esille erilaisia versiointeja, luonnoksia ja arkistokuvia. Materiaalia pystyy esittämään suhteessa paljon enemmän kuin museotilassa olisi mahdollista seinätilan loppuessa kesken. Ripustusta ei tällöin tehdä perinteiseen tapaan tuomalla esine näyttelysaliin, vaan teos pitää digitoida ja saattaa esitettävään muotoon.

Miten näyttely käytännössä rakennettiin

Turun museokeskuksesta muodostettiin monialainen työryhmä tuottamaan näyttelyä. Näyttelyt ja yleisötyö -tiimi oli vetovastuussa näyttelysuunnittelusta ja sisällöstä. Turun kaupungin taidekokoelmiin kuuluvien teosten asiantuntijat löytyivät luonnollisesti kokoelmayksiköstä. Valokuvaajat pääsivät näyttämään kyntensä kuvatessaan ja 3D-mallintaessaan Aaltosen merkittävimpiä veistoksia.

Wäinö Aaltosen veistos Graniittipoika II kuvattavana museon varastoon väliaikaisesti rakennetussa studiossa 3D-mallinusta varten. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.Wäinö Aaltosen veistos Graniittipoika II kuvattavana museon varastoon väliaikaisesti rakennetussa studiossa 3D-mallinusta varten. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.

Virtuaalinen näyttelykokonaisuus ei ole sama asia kuin fyysisesti museotilaan rakennettu taidenäyttely, vaan se lähentelee ominaisuuksissaan ennemminkin taidejulkaisua. Teosten, valokuvien ja muun visuaalisen sisällön tueksi on virtuaaliseen näyttelyyn mahdollista sisällyttää pohjaton määrä tietoa myös sanallisessa muodossa. Museokeskuksen asiantuntijoilta olisi löytynyt tutkimustietoa ja tarinoita vaikka millä mitalla. Rajauksia oli kuitenkin tehtävä, jotta käynti näyttelyssä ei uuvuttaisi kävijää jo ensi metreillä.

Lähtökohdaksi näyttelyn tekemiseen valittiin ihminen julkisuuskuvan takana – ”Wäinö behind the scenes”, kuten työryhmässä vitsikkäästi veisteltiin. Ja koska kokoelmiin sisältyy mittava määrä valokuvia Wäinön elämästä, tuntui luontevalta kertoa tarinaa niiden kautta. Suurikokoiset ”tapetit”, joissa on näkymiä Wäinön työhuoneilta, toimivat taustoina kertomuksille ja valokuville taiteilijan elämästä. Eikä näyttelyssä haluttu tietenkään unohtaa hänen taiteellista tuotantoaan: saleja koristaa niin maalaukset kuin jo mainitut 3D-mallinnetut veistoksetkin. Sisällön ajallinen rajaus päätettiin tehdä taiteilijan uran alkuvaiheisiin ja ensimmäisiin työhuoneisiin.

Tutustu virtuaalinäyttelyyn täältä!