Itse toisena.
Itse toisena -näyttely luo tilan toisen kaipuulle, hänen muistolleen. Näyttely pohtiikin, mitä kaipaamme, mihin palaamme ja kuka on kanssamme.
Näyttelyn on kuratoinut Aura Seikkula ja toteuttanut teknologiatalo Arilyn osana Virtual Art Gallery -toimintaansa. Tilan suunnittelussa ja sen rakentamisessa on huomioitu Serlachiuksen puurakenteisen laajennusosan muotokieltä ja tilallisuutta.
“Antoisaa näiden virtuaalisten tilojen rakentamisessa sekä näyttelyn kuratoimisessa oli mahdollisuus kaikkien fyysisten lainalaisuuksien välttämiseen. Olemme esimerkiksi muuttaneet teosten mittasuhteita ja kokoluokkaa dialogissa tilan kanssa. Joidenkin teosten koot eivät vastaa todellisuutta ja ne saavatkin siten täysin uuden olemuksen”, Aura Seikkula kertoo.