Puheenvuoro

Digimuseo.fi on ovenavaus uuteen maailmaan

KirjoittajaUlla Koho

Minun silmissäni kaikki alkoi kovin lyhyellä varoitusajalla. Huhtikuun lopussa vastasin puheluun, jossa kuulin ensi kertaa Digimuseosta, projektista, jolla ei tuolloin ollut vielä ilmettä, persoonaa tai muotoa – mutta oli ajatus. Ja se ajatus oli niin hieno, ja siinä oli jotakin yhtä aikaa niin lohdullista ja niin rohkeaa, että keskellä korona-kevään kiirettä siihen oli vain pakko tarttua. Digimuseon tarina on erilainen korona-tarina. Aika, joka on ottanut monenlaisia epävarmuuden muotoja, on yhtäältä aika, joka on synnyttänyt hienoja uusia palveluja ja innovaatioita. Digimuseon taustavoimat, Museoliitto ja John Nurmisen Säätiö, halusivat toimia nyt, koska museoiden tilanne oli hankala; tarve tuoda kulttuuri ihmisten saataville näyttäytyi tässä maailmantilanteessa aivan uudella tavalla.

”Kulttuuriperintö on arvokas pääoma, joka kertoo mistä me tulemme ja keitä me olemme”, kirjoittaa omassa puheenvuorossaan John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt, tärkeä palanen hienoa projektitiimiämme. Tämän yhteisen kulttuuriperinnön puolesta mekin Buenalla halusimme kääriä hihamme, ja tehdä lähes mahdottomalta kuulostavasta projektista mahdollista. Teams-palaverien ruuduissa tavatuista ihmisistä huokui puhdas tahto tehdä merkittävä yhteiskunnallinen teko. Se tahto tarttui meihinkin. Se oli hieno ja jopa kollektiivinen tunne.

Mikä teki Digimuseon syntymästä niin arvokkaan kokemuksen?

Aikataulu oli tiukka, mutta juuri tiukoissa tilanteissa voi puristua timantteja. Halusimme mahdollistaa oven paikkaan, jossa viihtyä – yksin, kaksi tai ryhmässä. Keväällä palvelutaloihin suljetuille vanhuksille, luokkaretkien peruuntumista sureville kouluryhmille, kenelle tahansa, jonka oli viisaampaa pysyä kotona kuin lähteä etsimään kulttuuria: heille kaikille haluttiin avata pääsy museoon. Aikaa ovien avaamiseen oli vajaa kolme viikkoa.

Halusimme mahdollistaa oven paikkaan, jossa viihtyä – yksin, kaksin tai ryhmässä.

Joinakin hetkinä, kun tahtoa on tarpeeksi, mikään ei ole mahdotonta. Digimuseon syntymän mahdolliseksi teki myös se, että molemmilla puolilla pöytää istuneiden ihmisten visiot kohtasivat, mielikuvat ja tarpeet osattiin kommunikoida ja keskittyä olennaisiin asioihin. Ei yksinkertaisesti tehty mitään turhaa. Visuaalinen identiteetti löysi ensimmäisten keskustelujen perusteella heti oikean muotonsa, ja se viimeistään sytytti jokaisen. Emme nähneet enää esteitä, näimme kiitoradan. Ja tästä eteenpäin se voi viedä yhä useampia ihmisiä upeille matkoille museoiden maailmoihin – ihan omalta kotisohvalta. Digimuseo on vasta alussa, ja sillä on mahdollisuus kasvaa lajissaan ainutlaatuiseksi.

Enemmän kuin tekijöidensä summa

Ja sitten ehkä tärkein asia: kaikkeen tähän tarvittiin projektitiimi, joka osasi asiansa, ja joka uskoi asiaansa. Toki venyimme, toki olimme ketterästi joka-aamuisissa projektipalavereissa, toki keskityimme Digimuseoon parin viikon ajan enemmän, kuin maailmaan sen ympärillä. Mutta kaikilla oli myös koko ajan tunne siitä, että maaliin päästään yhdessä. Kaikki arvostivat toisen tuomaa panosta kokonaisuuteen, ja jokainen pyrki hoitamaan oman osuutensa mukisematta.

Mistä on siis onnistunut projekti tehty?

Tämä kysymys kirkastui itselleni Digimuseon myötä. Listasin vastauksen näin:

  1. Tarvitaan yhteinen päämäärä: kun jokainen kulkee kohti samaa maalia, vältytään harha-askelilta, jotka tiukalla aikataululla voivat olla fataaleja. Tätä voi tuskin painottaa liikaa.
  2. Tarvitaan yhteinen motivaatio: ketään ei voi väkisin käskeä sankaritekoihin. Mutta jos jokainen haluaa antaa projektille kaiken, minkä voi, päästään flow-tilaan, jossa lähes mikään ei ole mahdotonta.
  3. Tarvitaan jatkuvaa kommunikaatiota: ei ole tyhmiä kysymyksiä, eikä turhia palavereja, kun niiden sisältö ja fokus on kohdallaan. Joka-aamuisen puolen tunnin aikana pystyttiin nytkin ratkomaan kaikki tarpeellinen, jotta toteutus eteni kuin pikajuna raiteillaan.
  4. Tarvitaan ketteryyttä: se ei tarkoita sitä, että mennään väkisin päin betoniseinää, jos sellainen nousee eteen. Se tarkoittaa, että kierretään, kiivetään yli tai tehdään ovi, jotta päästään eteenpäin. Seiniä tuli vastaan tässäkin, mutta nautin suuresti koko tiimin kyvystä nähdä olennainen. Ongelmiin ei jääty jumiin, vaan niitä ratkottiin. When there’s a will, there’s a way.
  5. Tarvitaan oikeita ihmisiä oikeissa tehtävissä: silloin, kun jokainen tekee sitä, missä on parhaimmillaan, syntyy menestystarinoita. Jokainen projektitiimi pitäisi koota näin; tunnistaa, mitä tarvitaan, ja hakea parhaat tekijät siihen.

Digimuseo on vasta alussa, ja sillä on mahdollisuus kasvaa lajissaan ainutlaatuiseksi.

Yhteisellä ponnistuksella on parhaimmillaan suurempi merkitys, kuin mitä työtunneissa voi mitata. Muistin taas, miksi ihmiset ovat työelämänkin suola. Ja ymmärsin taas, että meidän osaamisellamme voidaan tehdä arvokkaita asioita kulttuurin ja yhteiskunnan hyväksi. Kiitos kuuluu koko projektitiimille, ja sille, että näimme yhteisen päämäärän. Sitä on tarvittu aina, kun on haluttu viedä ihmisiä sinne, minne ei vielä ole kuljettu:

President John F. Kennedy was visiting NASA for the first time in 1961. While touring the facility, he met a janitor who was mopping the floor and the president asked him what he did at NASA. The janitor answered: ”I’m helping put a man on the moon!”.

Ulla Koho
Kirjoittaja on konseptisuunnittelija ja strategi, sekä yksi Buenan perustajista.