Professori Oili Mäen taidesäätiö sr

Professori Oili Mäki (1925‐2011) perusti nimeään kantavan taidesäätiön vuonna 1979. Taidesäätiön perustehtävä on Oili Mäen taiteen vaaliminen ja hänen taiteensa tunnetuksi tekeminen. Suuren osan teoksistaan taiteilija Mäki on tehnyt ja lahjoittanut taidesäätiön taidekokoelmaksi. Taidekokoelma käsittää yhteensä yli 120 kuvakudosta, ryijyä sekä maalausta. Taidekokoelmaan kuuluu myös taiteilija Mäen suunnittelemia kankaita, täkänöitä sekä muita hänen suunnittelemiaan ja tekemiään taideteoksia.

Oili Mäki tunnettiin kotimaassa ja ulkomailla ennen kaikkea juuri värikylläisistä kuvakudoksistaan ja ryijyistään, joissa on muiden muassa kalevalaisia ja kansallisuskontoon liittyviä teemoja. Hän julkaisi myös useita runoteoksia ja muuta kirjallisuutta sekä suunnitteli useita kirkkotekstiilejä. Kangasmalleja hän suunnitteli kotimaisille ja muutamalle ulkomaiselle kangastehtaille. Tekstiilitaiteen lisäksi professori Mäki maalasi ja toteutti eri tekniikoilla lukuisia öljyväritauluja sekä graafisia teoksia.

Tekstiilitaiteilija Oili Mäelle myönnettiin Pro Finlandia mitali vuonna 1973 ja professorin arvonimi vuonna 1978. Vuonna 1982 hänet kutsuttiin Lausannen taideakatemian jäseneksi.